Paljon on lähipäivänä ollut keskustelua viikonlopun Elokapinan mielenilmauksesta ja kummastusta siitä, mitä koitetaan saavuttaa liikenteen seisauttamisella tai poliisia provosoimalla.
Kansalaistottelemattomuuden historiasta, tavoitteista ja moraalisista näkökulmista on kirjoitettu jo monessa kohdin, en puutu nyt tässä kirjoituksessa siihen laajemmin vaan haluaisin nostaa tarkasteluun meidän tapaamme tehdä huomioita jostain mitä emme tunne.
Joku on huomannut lauantain tapahtumia koskevaa videomateriaalia katsoessaan, että mielenosoittajista jotkut huutelevat poliisille. Joku on pistänyt merkille, että haastateltaessa elokapinalaisia, joku elokapinalainen on tuonut esille mediahuomion roolin tilanteessa. On tehty tulkintaa, että koko liikkeen tarkoitus on provosoida poliisia tai saada aikaan kaaosta tai vastustaa poliisia tai syyllistää poliisia tai mitä nyt kukakin tulkitsee. En ole syvällisesti kaikkeen mediamateriaaliin tapahtumista perehtynyt, joten en lähde väittämään, mitä tarkalleen kukin Elokapinan mielenilmaukseen osallistunut on tehnyt, enkä lähde tietämään, mikä on kenenkin toimijan sisällä kannettu syvin motivaation lähde. Tarkastelen nyt tilannetta siltä kantilta, että minkälaisesta tietomäärästä käsin me ihmiset saatammekaan tehdä tulkintoja.
Ensinnäkin olemme paljon myötämielisempiä asioille, jotka ovat meille tuttuja kuin tuntemattomia. Käytämme myös hyvin erilaista tapaa mittasuhteistaa asioita riippuen siitä, onko tarkasteltu asia meille entuudestaan tuttu vai tuntematon.
Tarkastellaan alkuun poliisia instituutiona tai poliiseja yksilöinä. Arkikokemukseemme valtaosalla kuuluu havaintoja Suomen poliisista. Suomalainen poliisi on rauhallinen, oikeudenmukainen ja taitava hoitamaan vaikeita tilanteita ammatillisesti. Näimme lauantaina, kun poliisi sumutti kaasulla kadulla rauhallisesti istuvia ihmisiä. En jaksa uskoa, että suomalaisista kovinkaan moni tämän jälkeen ajatteli, että kappas poliisi on instituutiona läpimätä ja kaikki poliisit ovat väkivaltaisia ja pahantahtoisia. Meillä on aineistoa mielessämme ja osaamme laittaa lauantain tapahtumia poliisin toiminnan osalta mittakaavaan. Joku koki, että poliisi tässä kohtaa ylireagoi ja tilanteessa käytettiin valtaa väärin, mutta se ei tarkoita, että poliisit laajemmin eivät osaisi työtään tai että poliisilaitos olisi esim. turha tms. Osa taas koki poliisin toimivan oikein kertoen myös siitä, että tulkintamme samasta tilanteesta voi olla hyvin erilainen riippuen mm. arvomaailmastamme ja siitä, mitä kokemuksia olemme kerryttäneet maailmasta.
Tarkastellaan sitten Elokapinaa, jonka toiminta on monelle tuntematonta. Kun kohtaamme tuntematonta, luokittelukoneistomme virittyy ja koitamme tiedostamattamme tehdä määrittelyä siitä, mitä kohtaamme ja onko kohtaamme asia turvallinen vai vaarallinen, harmillinen, hyödyllinen tai neutraali jne. Pienistä vihjeistä rakennamme mielikuvaa, mitä olemme kohtaamassa. Emme voi täyttää tuota mielikuvaa niillä asioilla, jotka jäävät meidän havaintokentässämme piiloon. Teemme yleistyksiä oman aiemman tulkintakehikkomme ohjaamana, osa tietoisempina siitä, ettemme välttämättä osaa tulkita tilannetta oikein, osa vähemmän tietoisina. Käytämme myös aivan erilaista arvotus- ja mittasuhteistusasteikkoa suhteessa tuttuun ja tuntemattomaan. Tuntemattoman tekemä virhe näyttäytyy usein vähemmän ymmärrettävälle kuin tutun tekemä virhe tai oma virheemme. Jos elokapinalainen huutaa ja kiroilee kadulla, on se helposti miellettävissä koko liikettä leimaavaksi toimintamalliksi ja kuin jos yksittäinen poliisi olisi tilanteessa kiroillut. Jos yksittäinen poliisi sanoisi, että on siitäpä saatte kaasua naamaanne, ei se leimaisi koko poliisikuntaa pahantahtoiseksi. Mutta jos yksittäinen aktivisti huutaisi, että tulkaa tänne kaasuttamaan, se olisi helposti tulkittavissa merkiksi, koko liikkeen pyrkimyksestä lietsoa poliisin aggressiota.
No, mitä Elokapina sitten tavoittelee ja miksi? Laitan tähän vaikutelmia, joita minulle on syntynyt, kun olen lähiaikoina pyrkinyt tutustumaan Elokapinan toimintaan.
Tämä välikappale kosketta omaa motivaatiotani, miksi itse kiinnostui Elokapinan toiminnasta. (Tämän voi skipata ja siirtyä seuraavaan kappaleeseen Elokapinaa koskeviin huomioihin.) Olen aiemmin tehnyt runsaasti kirjoittamiseen pohjaavaa vaikuttamistyötä, erilaisia some- ja lehti- ja blogitekstejä, ehdotuksia medialle, apurahahakemuksia kirjaprojektiin, viestejä poliitikoille jne. Ja olen nähnyt paljon ilmastotyötä tekeviä, jotka uupumukseen asti yrittävät kaikenlaista hyvin sivistynyttä, mutta samalla huomaten, miten hitaasti maailma liikkuu, vaikka meillä on tavattoman kiire. Viestintä on tässä ilmastokysymyksessä äärimmäisen hankala laji. Jonkin asteinen tieto ilmastokriisistä on jo valtaväestön tietoa, silti suuri osa jättäytyy systeemitason vaikuttamispyrkimysten ulkopuolelle. Ymmärrettävistä syistä kylläkin, haaste on valtava, yksilön vaikuttamismahdollisuudet hyvin rajalliset. Pystyvyyden tunne siihen, että onnistumme on pieni ja se ei kutsu satsaamaan omia resursseja tähän. Osa suojautuu kyynisyydellä: ”en voi tähän vaikuttaa, hyväksyn tulevan kriisin, yritän elää nyt hyvää elämää ja pyrin olemaan aihetta suuremmin ajattelematta”. On kuitenkin ihmisiä, jotka kokevat moraalisena velvoitteenaan yrittää tehdä osansa, ehkä riippumatta siitä onnistummeko vai emmekö, mutta ollakseen omille arvoilleen uskollisia. Voidakseen vuosien päästä todeta itselleen, lapsilleen tai muille läheisilleen ainakin yrittäneensä kaikkensa. Toki myös on paljonkin meitä, jotka näemme myös toiveikkuuden siinä, että jossain kohtaa keskimassan ymmärrys kääntyy niin suureksi, että muutospaine mahdollistaa tarvittavat muutokset. Kyse on vain siitä, että miten nopeasti ymmärrys tapahtuu. Itse koitan löytää sellaista vaikuttamisen tapaa, joka olisi palkitsevaa, arvojeni mukaista ja jota tehdessä voisin yhdistää arjen velvoitteet ja inhimillisen ajankäytön ja jaksamisen rajallisuuden ja jonka näen mahdollisena muutosta avittavana keinona. Elokapinan toiminta, erilaiset katuperformanssit, puheet ja yhteisölliset tapahtumat, mutta myös väkivallaton kansalaistottelemattomuus on herättänyt minussa ajatuksen, että haluan tutustua liikkeen toimintaan paremmin.
Olen osallistunut muutamiin Elokapinan tilaisuuksiin ja kerron nyt havaintojani siinä ajatuksessa, että halukkaille tulee mahdollisuus tarkastella minkälaisia pyrkimyksiä ja toimintatapoja Elokapinan toiminnassa opastetaan uusille tulijoille ja minkälaista toimintakulttuuria järjestössä on. Onko kyse poliisin provosointiin pyrkivästä häirikköliikkeestä vai mistä?
Olen ollut kolmessa Elokapinan tapahtumassa. Kaikissa tapahtumissa on käynyt ensinnäkin esille, että Elokapinan toiminnassa on hienoja keskustelukulttuurin turvaamisen periaatteita. Avoimen ja toisia kunnioittavan dialogin periaatteita käytetään tapahtumissa hienosti ja ihmisten keskinäinen viestintä on lämminsävyistä ja kriittisille näkökulmille avointa. Toimintamahdollisuuksia auki puhuttaessa korostetaan jokaisen omaa harkintaa siinä, mihin kukin kokee sopivana ja turvallisena osallistua ja samalla korostaen vastuullisuuden merkitystä. Samoin korostetaan psyykkisen jaksamisen tärkeyttä. Vastuurooleja kierrätetään ja toinen toisia tuetaan ja autetaan hyvin solidaarisesti.
Kävin Elokapinan järjestämässä väkivallattoman suoran toiminnan koulutuksessa, josta minulle päällimmäisinä sisältöinä jäivät mieleen:
Väkivallaton suora toiminta voi olla myös täysin laillista toimintaa, mutta yhteiskunnan rakenteiden ulkopuolista suoraa toimintaa havaittujen epäkohtien korjaamiseksi, esim. ruoka-apu tarvitseville
Väkivallaton kansalaistottelemattomuus taas toimintaa, jossa rikotaan vallitsevia lakeja, jonkin pyrkimyksen puolesta, mutta väkivallattomasti. Elokapinan toiminnassa lainrikkominen tarkoittaa sitä, että osa toimijoista on valmiita jäämään mielenosoituspaikkaan, vaikka poliisi antaa poistumiskäskyn, ei muuta lainrikkomista.
Elokapinassa tavoite on vaatia poliittisilta toimijoilta kattavia ilmastotoimia (Elokapinan sivuilta löytyy tarkemmat muotoilut). Heti, kun tavoite kattavista ja sosiaalisesti oikeudenmukaisista ilmastotoiminta on toteutettu, ei järjestön mukaan ole syytä kansalaistottelemattomuuteen. Eli siis lain kunnioittaminen nähdään tärkeänä, mutta tässä tilanteessa luonnon ja sivilisaation romahtaminen on niin suuri uhka, että koetaan moraalittomana, ettei nykyinen lainsäädäntö suojaa meitä tältä uhalta.
Elokapina on horisontaalinen organisaatio, sillä ei ole johtajia tai päätäntähierarkiaa, vaan itsenäisesti toimivia Elokapinan arvoihin sitoutuneita ihmisiä, jotka voivat itsenäisesti omissa pienryhmissä suunnitella toimintaa. Mielenilmauksiin osallistutaan omilla nimillä ja henkilötodistuksilla ja kukin kantaa vastuun lainmukaisista seuraamuksista suhteessa omiin toimiin.
Elokapinan toimintaa ohjaavana keskeisenä periaatteena on, että tiedostetaan ihmisten epätäydellisyys. Pyrkimyksenä on jatkuvasti oppia ja kehittää toimintaa ja arvoihin kuuluu pyrkimys itsereflektioon ja oman toiminnan kriittiseen tarkasteluun. Eli siis ei oleteta, että nykyinen toimintamuoto olisi täydellistä ja tiedostetaan ihmisten, tässä kohtaa elokapinaan kuuluvien tekevän myös virheitä. Kannustetaan jatkuvaan dialogiin ja tuodaan esille kriittisen tarkastelun tarve.
Ihmisarvon kunnioitus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus on keskeisiä toimintaa ohjaavia arvoja
Kun koulutuksessa puhuttiin väkivallattomista kansalaistottelemattomuusaktioista, korostui väkivallattomuus ja pyrkimys välttää minkäänlaista väkivaltaan provosoimista. Tuotiin esille, että sen lisäksi, että väkivallattomuus on keskeinen eettinen arvo, niin se on myös suojakeino turvaamaan mielenilmaukseen osallistujia. Mielenilmauksen aikaisesta toiminnasta puhuttaessa korostettiin sitä, että vaikka voi olla tilanteita, joissa esim. kivun tai mun ulkoisen tekijän vuoksi tunteet kuumenisivat, niin on tärkeä olla provosoitumatta ja provosoimatta, jotta suojataan kaikkia mukana olijoita (mm. ettei oma provokaatio lisää riskiä, että poliisi tai muu toimija kohdistaisi muihin kanssa ihmisiin väkivaltaa.)
Itseä korjaavan periaatteen ja toisia tukevan periaatteen mukaan toiminnassa myös pyritään tukemaan toisia osallistujia rauhoittumaan, jos huomaa, jollain toiminnassa ylilyöntejä. On siis suositus kehoittaa muita rauhoittumaan tai tukemaan muutoin toinen toisen rauhoittumista, jos tunteet lyövät yli
Mikään ei viitannut siihen, että toimintaperiaatteena olisi pyrkiä provosoimaan muissa väkivaltaa, päinvastoin.
Tämä koonti on minun omani, saatoin käyttää tekstissä epätarkkoja ilmauksia, enkä ollut kattava. Kysyin luvan saako koulutuksessa puhuttuja asioita tuoda julkiseen keskusteluun ja vastaus oli, että kaiken saa avoimesti kertoa.
Olen käsittänyt, että lauantain videoinnissa käy ilmi, että jotkut mielenosoitukseen osallistujat suusanallisesti komentoivat poliisille tavalla, joka voidaan tulkita provokaatioksi. En ole valitettavasti kerennyt katsomaan tuota videota. Uskon, että tilanne on mielenilmauksessa mukana olijoille latautunut ja varmasti on mahdollista, että joillain osallistujilla tunteet ovat voineet lähteä laukalle ja toiminnassa on ollut epätäydellisyyksiä. Elokapina ei ole keskusjohtoinen, joten sillä ei ole mekanismia, jolla se kontrolloisi kunkin osallistujan kontribuutiota. Kuitenkin kaikki mitä olen itse toistaiseksi havainnut viittaa hyvin vahvaan pyrkimykseen toimia aidosti väkivallattomasti ja välttämään provosoimasta toisia väkivaltaan. Havaintojeni pohjalta näyttää siltä, että pyritään käyttämään paljon vaivaa ja keskinäisen tuen keinoja, ettei kellään osallisella tunteet kuumenisi siten, että päädytään provokaatioon.
Väkivallattoman kansalaistottelemattomuuden arvoa ei tule tarkastella sen pohjalta, kykenevätkö ihmiset toteuttamaan sitä täydellisesti. Emme kykene tekemään mitään asiaa täydellisesti. Näemme mm. työelämässä kaikenlaisia puutteita ja mm. epäasiallista käytöstä ja ikävä kyllä myös kiusaamista, emme ole silti toteamassa, että työelämä ei ole meille hyödyksi. En näe psykologisesti mahdollisena, että katto-organisaatio voisi antaa sellaiset psyykkiset työkalut jäsenilleen käyttöönsä, että he ko. työkalujen avulla voisivat hallita käytöstään niin kattavasti, etteikö inhimillisiä lapsuksia sattuisi.
Keskeistä on, että pyritäänkö toimintaa korjaamaan ja toteuttamaan mahdollisimman hyvin ja huolehtien väkivallattomuuden toteutumisesta. Ja vielä tietysti yhtä keskeinen kysymys on, että minkälaisesta tarpeesta ja tavoitteesta väkivallaton kansalaistottelemattomuus kumpuaa?
Väkivallaton kansalaistottelemattomuus ei ole itse tarkoitus, mutta toivottavasti ihmiselämän inhimillisen laadun säilyttäminen lapsillemme on. Historiassamme lukuisten vaikeiden moraalisten epäkohtien korjaaminen tai siedettävälle tolalle saattaminen on onnistunut vasta väkivallattoman kansalaistottelemattomuuden avulla. Näemmekö, että tilanne, jossa uhkana on sääjärjestelmien epävakautuminen ja koko sivilisaatiomme vaikea-asteinen turvattomuus, ei olisi suojelemisen arvoinen?
Mitkään nykyiset keinot, eivät ole johtaneet riittävän kattaviin poliittisiin toimiin ilmastokriisin torjumiseksi. Jos on parempia keinoja poliittisen muutoksen toteuttamiselle esittää kuin väkivallaton kansalaistottelemattomuus, ne on syytä tuoda nopeasti julki, sillä meillä ei ole aikaa odottaa.